Post by JiiHooPost by Keke KetonenJa jotenkin tuntuu, että Suomessa on kyllä puolueiden välillä joku
vähintäänkin sanaton sopimus, että sellaista ei voi edes tehdä, että
yritettäisiin saada poliisitutkinta aikaiseksi.
Veikkaan, että Räsäs-Päikkä ei ole ihan samaa mieltä.
Tarkoitan ettei voi poliittisesti tehdä mitään mitä tutkittaisiin
myöhemmin, jos se vain on tehty muodollisesti oikein.
"Muodollisesti oikein" tarkoittaa näissä keskustelluissa tapauksissa
sitä, että on tehty päätökset vaadituilla määräenemmistöillä ja
kuunneltu sitä ennen asiantuntijoiden lausunnot (ei toki ainakaan
käännytyslainen kohdalla noudatettu niitä) jne.
Laillisuusnäkökulmasta mitään "lain ylikävelyä" tms. luiskaotsien
väittämiä juttuja ei ole tapahtunut. Moraalisesti tai muuten voi
tietysti aina olla eri mieltä, mutta se ei silti muuta sitä tosiasiaa,
että päätökset on tehty laillisesti ja ovat laillisia.
Onhan toki meidän banaanivaltiohistoriassamme mm.
sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jossa räikeästi rikottiin länsimaisia
oikeusperiaatteita ja se on sikäli jossain määrin verrannollinen
rajaturvallisuuslakipäätökseen, jonka kohdalla rikottiin kv
sopimusvelvotteita, mutta itsenäinen valtio tietysti voi tehdä
tuollaisiakin päätöksiä ihan laillisesti.
Toki itsenäisen valtion itsenäisillä päätöksillä voi olla vaikutuksia
siihen millaisena valtion toiminta nähdään kansalaisten ja ulkomaiden
silmissä. Esim. rumiamman korean tai persujen suosikin, Orbanin,
hallitseman Unkarin monet päätökset, vaikka ovatkin varmasti
ristiriidattomia ko. valtion perustuslain ja lainsäädäntömenettelyiden
kanssa, eivät välttämättä täytä niitä kriteerejä, jotka asetamme
oikeusvaltiona pitämällemme valtiolle.
Mitä Suomeeen tulee, niin pienin askelin olemme siirtymässä aiemmmasta
Itä-Euroopan viiteryhmästä kohti länsimaista oikeusvaltiota, vaikka
persut ja muut autoritaarit koettavatkin sitä parhaan kykynsä mukaan
vastustaa.