TJT2
2024-08-02 05:06:19 UTC
Reply
Permalinkseuraavaksi JiiPee varmaankin kiistää koska Lars Westerlund kuulostaa
ruotsalaiselta ja Vuonokari-Bomström suomenruotsalaiselta??
x x x clip1 x x x
Liisa Vuonokari-Bomström Suomen historian tutkija, joka käsittelee
väitöskirjassaan Itä-Karjalan sotasaalisarkistoa, jonka töitä teetettiin
myös keskitysleirivangeilla
x x
Sandarmohin tapauksessa todisteita siitä, että suomalaiset olisivat
haudanneet sinne ammuttuja sotavankeja, ei ole esitetty. Uutisointi
miehitetyn alueen keskitysleireistä sen sijaan perustuu pääosin
tosiasioihin, ja tämä pitäisi nostaa Suomessa laajempaan keskusteluun.
Petroskoissa ei ollut "keskitysleirejä" lainausmerkeissä, kuten Helsingin
Sanomat kirjoitti, vaan keskitysleirejä, joihin suljettiin miehitetylle
alueelle jääneitä siviilejä. Suomalaiset suorittivat edetessään
Itä-Karjalassa väestökirjanpidon, jonka yhteydessä ihmiset jaettiin etnisen
alkuperän perusteella suomensukuisiin ja "epäkansallisiin".
Väestönkirjauksesta annettujen ohjeiden mukaan tarkoituksena oli "Suomen
kansaan elimellisesti liittyvän ja rodullisesti puhtaan kantaväestön
luominen Itä-Karjalaan".
Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, piti miehitettävän alueen
"epäkansallinen"
väestö ensin koota keskitysleireille ja sitten siirtää pois miehitetyltä
alueelta, kun rintama siirtyisi. Saksan hyökkäyksen pysähtyminen teki
siirtosuunnitelmat toteutumiskelvottomiksi.
Enimmillään hieman yli puolet miehitetyn alueen "epäkansalliseksi"
määritellyistä asukkaista suljettiin kuitenkin keskitysleireille, ja
kuolleisuus näillä leireillä nousi järkyttävälle tasolle. Lars Westerlundin
tekemän selvityksen mukaan pahimpana kuukautena, heinäkuussa 1942,
miehitetyn alueen leireillä kuoli 564 ihmistä, siis keskimäärin 18 ihmistä
päivässä. Jos keskitysleirien henkilökortistojen tiedot pitävät paikkansa,
oli kokonaiskuolleisuus noin 17 %. Leirien ulkopuolisen miehitysalueen
kuolleisuusluvut olivat vain aavistuksen korkeampia kuin samaan aikaan
Suomessa, joten on pääteltävissä, että syy tuhansien siviilien kuolemaan oli
leirien olosuhteissa.
x x
Itä-Karjalan miehityshallinto on erittäin surullinen osa suomalaista
historiaa. Se kuuluu samaan kategoriaan sisällissodan vankileirien kanssa.
Siitä pitää keskustella, koska se on osa historiaamme ja siitä pitää
keskustella, jos emme halua FSB:n määrittelevän sitä, millaisena
miehityshallinnon historia kirjoitetaan. Keskitysleireillä kuolleet ja
kärsineet ihmiset ansaitsevat sen, että heidän kokemuksiaan tutkitaan
tieteen keinoin, eikä alisteta Venäjän historiapolitiikan välineeksi.
Järkevä reaktio ei ole asettua siilipuolustukseen ja yrittää kiistää kaikki.
Suomalaisten pitää kyetä näkemään se, ettei Suomi ollut toisessa
maailmansodassa vain uhri, vaan aktiivinen toimija, jonka tekemistä
virheistä maksoivat hengellään täysin viattomat siviilit miehitetyllä
alueella.
x x x clop1 x x x
https://blogit.utu.fi/suomenhistoria/ita-karjalassa-ei-ollut-keskitysleireja-vaan-keskitysleireja-ja-niista-on-syyta-puhua/
Joten lopetapas, JiiPee tuo siilipuolustuksesi ja kaiken kiistäminen kun
ihan tutkijatkin käskee !! Ja minkämaalaiselta Jussi Nuorteva kuulostaa??
x x x clip2 x x x
RIA-Novosti haastatteli laajaan juttuunsa myös pikkutyttönä leirissä numero
2 ollutta Klavdija Njuppijevaa, joka kertoi lähteneensä syksyllä 1943
luvatta hernepellolle hakemaan syötävää. Njuppijevan mukaan suomalainen
vartija oli ampunut häntä lonkkaan, mutta haava oli jätetty hoitamatta.
Njuppijeva oli tuolloin 8-vuotias.
Kukaan ei antanut meille hoitoa keskitysleirillä, Njuppijeva sanoi
RIA-Novostille.
HS:n mukaan Venäjän sotahistoriallisen seuran tieteellinen johtaja Mihail
Mjahkov olisi puolestaan kertonut Rossija 24 -kanavan haastattelussa
todisteista, joiden mukaan pikkulapset olisivat karanneet petroskoilaiselta
leiriltä keräämään ruohoa ravinnoksi, ja heidät olisi ammuttu kuoliaaksi.
x x
Kansallisarkiston pääjohtajan Jussi Nuortevan mukaan FSB:n asiakirjoissa ei
ole kovin paljon uutta tietoa.
Niiden salaus on purettu vuonna 2002, eli ne ovat tutkimuksen käytössä
olleita aineistoja. Olemme nyt pyytäneet niistä kopiot meille, Nuorteva
sanoi tiistaina IS:lle.
x x
He ovat olleet Petroskoissa olleita henkilöitä, jotka ovat toimittaneet
tietoja NKVD:lle. Varmasti niissä on jotakin pohjaa, Nuorteva arvioi.
Venäjällä nyt esitetyt yksittäiset kauhukertomukset voivat olla totta - sitä
ei Nuortevan mukaan voida sulkea pois.
x x x clop2 x x x
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006289698.html
Ja mitäs te Ukrainaa palvovat russofobit sanotte siitä, että suomalaiset
pisti ukrainalaistaustaisia leireille??
x x x clop3 x x x
Jatkosodan aikana suomalaisten miehittämän Itä-Karjalan alueella oli
kaikkiaan 14 keskitysleiriä. Niistä kuusi oli Petroskoissa. Vangit olivat
pääosin slaavilais- eli venäläis-, valkovenäläis- ja ukrainalaistaustaisia
lapsia, naisia ja vanhuksia.
Uusien julki tulleiden FSB:n arkistodokumenttien valossa Venäjän
tutkintakomitea ilmoitti keväällä käynnistävänsä tutkimuksen epäillystä
slaavilaisen väestön kansanmurhasta Karjalais-suomalaisessa sosialistisessa
neuvostotasavallassa.
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n Karjalan tasavallan osaston julkistamat
kuulustelukertomukset kuvaavat siviilivankien ankaria elinoloja ja heidän
kokemiaan nälänhätää, sairauksia ja pahoinpitelyä.
Karjalan Sanomat 13.5.2020: "Petroskoilainen Klavdija Njuppijeva, 84, on
tuntenut nahoissaan vankielämän kauhuja. Sodan aikana hän joutui perheensä
kanssa Petroskoi keskitysleirille numero 6.
Perheemme sai päivässä lusikallisen jauhoja joka perheenjäsentä kohden.
Keitimme jauhoista keittoa. Muuta syötävää ei ollut. Kurituksena lapsia,
naisia ja vanhuksia lyötiin kumisella piiskalla. Toisinaan päälle pantiin
suolaista lakanaa, jotta kipu oli kovempaa."
x x x clop3 x x x
https://www.ktpkom.fi/ajankohtaista/suomen-perustamat-keskitysleirit-ita-karjalassa-kansanmurhasta-uusi-tutkimus/
Huomatkaa viittaus Suomen sotien viralliseen historiateokseen.
x x x clip4 x x x
Uutisten mukaan Venäjä aikoo tutkia olosuhteita suomalaisilla
sodanaikaisilla keskitysleireillä Karjalassa.
Oli venäläisten motiivit ottaa asia esiin sitten mitkä tahansa, niin ehkä on
paikallaan palauttaa, varsinkin nuorempien sukupolvien mieleen se, että
suomalaiset olivat todellakin järjestäneet keskitysleirejä Itä-Karjalaan.
x x
Kuolleisuus leireillä, samoin kun sotavankileireillä , oli hyvin suurta.
Kohtuuttoman suurta. Tämä johtui sekä ruoka että hygieniatilanteesta,
olemattomasta sairaanhoidosta ja suoranaisesta tahallisesta kohtelusta.
Nykytermeillä on oikeutettua puhua pyrkimyksestä etniseen puhdistukseen ja
me suomalaiset teimme sitä.
Niin kuin moneen kertaan tiedoitusvälineissä on todettu , niin nämä asiat
ovat olleet hyvin tunnettuja kaikille asiasta kiinnostuneille aina 40-luvun
sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä asti. Muun muassa Suomen sotien
virallisessa historiateoksessa on omat kappaleet lukujen kanssa näistä
leireistä.
x x x clop4 x x x
https://www.kotimaa.fi/blogit/suomalaisten-keskitysleirit-karjalassa/
x x x clip5 x x x
"Tarkoitukseni ei ole ollut loukata Suomea tai suomalaisia. Ei missään
nimessä," vakuuttaa elokuvan ohjaaja, näyttelijä ja tuottaja Aleksandr
Tjutrjumov Seuralle.
"Haluan vain kertoa totuuden. Suomalaisten ylläpitämillä leireillä
venäläiset naiset ja lapset näkivät nälkää ja kärsivät kovasydämisestä
kohtelusta," hän muistuttaa.
"Minun äitini ja isoäitini olivat noilla leireillä. Heidän kertomuksistaan
minä tiedän, millaista siellä oli."
x x
Suomella oli vuosina 1941-1944 miehittämillään Itä-Karjalan alueilla
parikymmentä siviiliväestön eristämiskeskusta, keskitysleiriä. Eniten näitä
oli Petroskoin ympäristössä. .. niillä menehtyi arviolta 6000-7000
ihmistä...
x x x clop5 x x x
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/venalainen-kohufilmi-nayttaa-suomalaiset-lasten-raakkaajina-ita-karjalan-keskitysleirit-pilaavat-suomen-maineen/
JiiPee, myönnätkö Suomen syyllistyneen SOTARIKOKSEEN??
x x x clip6 x x x
Suomen politiikka miehitysalueella oli siis nykyisten standardien mukaan
sotarikos, ja tästä ei ole historian tutkijoiden parissa erityistä
erimielisyyttä. Hesarin uutisesta taas saa kuvan, että kyseessä olisi joku
uusi täysin tuulesta teemattu parjauskampanja Suomea vastaan.
x x
Suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden luvut kuolonuhreista eroavat. Tämä
johtuu siitä että suomalaisissa tutkimuksissa luvut perustuvat kirjattuihin
kuolemiin, mutta talvella 1941-1942 oli ajanjakso jolloin kuolleisuus oli
suurta mutta kirjaa ei pidetty. Kirjattuja kuolemia oli alle 5000, mutta
Venäjällä on arvioitu että kirjaamattomia olisi ollut 3000-4000. Luku voi
olla yläkanttiin, mutta suomalaiset tutkijat eivät tietääkseni kiistä ettei
se voisi olla mahdollinen. Keskitysleirin lapsivankien Petroskoissa toimiva
järjestö puhuu 15 000 uhrista, mutta tässä on mukana myös sotavankileireillä
kuolleita. Venäläisten sotavankien kohtelu on toinen Suomen historian
häpeäpilkku, mutta oma erillinen aiheensa.
x x x clop6 x x x
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttirautiainen/suomen-keskitysleirit-ita-karjalassa-olivat-keskitysleireja/
Clip7 eikun kokonainen video.
Itä-Karjalan keskitysleirit 1941-44: mitä niistä tiedetään
Venäläisten lisäksi siis valkovenäläisiäkin, mitäs te russofobit heistä
sanotte?
x x x clip8 x x x
Keskitysleirejä tutkinut Natalja Levasova kertoo, että vuonna 1994 Suomen
arkistoista luovutettiin Venäjälle 22 mikrofilmiä, joilla oli tietoja
suomalaisten keskitysleirien vangeista. Mikrofilmien tiedot ovat kuitenkin
puutteelliset. Esimerkiksi M-kirjaimella alkavat nimet puuttuvat saaduilta
filmeiltä.
x x x clop8 x x x
https://www.kansalainen.fi/venajan-karjala-valkovenalaiset-muistivat-suomalaisten-keskitysleirien-uhreja/
Ja joku tutkija kirjoittanut kokonaisen kirjankin, ja ruoskimisestakin
puhutaan:
x x x clip9 x x x
Marja-Leena Mikkolan 2004 julkaistu kirja Menetetty lapsuus:
suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-44 on erittäin ajankohtainen. Kirja
antaa äänen suomalaisten miehittäjien keskitysleireille joutuneille
ihmisille ja kertoo vaikuttavasti sodan, rasismin ja imperialismin
aiheuttamasta kärsimyksestä.
x x
"Sasha pikkuinen sairastui leirillä ja menehtyi pian isän kuoleman jälkeen.
Ei venäläisille pikkulapsille ollut sairaalaa, Petroskoin lastensairaalaan
otettiin vain suomensukuisia. Meidän suvustamme menehtyi yli puolet
suomalaisten keskitysleireillä, ja heidät kaikki on haudattu Peskiin
joukkohautaan." (s. 101)
x x
Vaikka leirien oloja näön vuoksi parannettiin 1943 alkaen niin 1944
perustettiin kuitenkin kurinpitoleirejä, joissa olot olivat vielä
aikaisempaa kauheammat.
"Vuonna 1944 leiriläinen voitiin myös sulkea erityiseen kurinpitoleiriin.
Sodanjälkeisissä kuulusteluissa suomalaiset myönsivät, että leirien
viranomaiset käyttivät kurinpidollista valtaa jo ennen kurinpitosääntöjen
antamista." (s. 116-117)
x x
"eräs poika ammuttiin leirissä numero 5. Poika oli kaverinsa kanssa mennyt
piikkilanka-aidan toiselle puolelle, kun häntä ammuttiin vatsaan, hän kuoli
heti. Ruumis raahattiin leiriin. Se toinen poika haavoittui jalkaan. Pojat
olivat siinä kahdentoista, ei enempää." (s. 90)
Pojan tappaminen mainitaan suomalaisten arkistoissakin, mutta kuten Jaritsyn
toteaa, suomalaiset fasistit suhtautuivat häneen niin epäinhimillisesti ja
välinpitämättömästi etteivät edes kirjanneet ylös hänen nimeään! (s. 90)
x x
"Ne jotka saatiin tuollaisessa tilanteessa kiinni [siis kerjäämään
karkaamisesta] vietiin putkaan, se oli sellainen erityisselli, ja siellä
ihmisiä ruoskittiin. Ihmisiä lyötiin ja ruoskittiin ilman kunnollista
syytäkin. Nikolai-veljeäni ruoskittiin märän vaatteen läpi, hän oli vielä
keskenkasvuinen ja ilmeisesti haluttiin, ettei olisi jäänyt todisteita, ja
sitten hänet pantiin putkaan ja juomaksi annettiin suolavettä. Tiedän että
ihmisiä joskus menehtyikin."(s. 52)
x x
"Kuolleiden kirjaus leireillä aloitettiin vasta 18.1.1942. Sodan jälkeen
löytyi miehitetyltä alueelta paljon joukko- ja yhteishautoja.
Liittoutuneiden valvontakomissio vaati vuonna 1947 suomalaisilta
vironomaisilta selvityksen Itä-Karjalan leireillä kuolleista Neuvostoliiton
kansalaisista, jolloin leirien henkilökortistot käytiin läpi. Ne olivat
sekavia ja puutteellisia, osa niistä oli vetäytymisvaiheen aikana poltettu,
eikä kaikista alunperinkään ollut ollut korttia, joten varmoja lukuja ei
voitu antaa. Lähes jokaisesta perheestä kuoli jäseniä. Vuonna 1942 kuolleita
tuli joukkohautoihin jatkuvana virtana" (s. 117)
x x x clop9 x x x
https://www.ktpkom.fi/yleinen/ita-karjalan-miehitys-ja-suomalaisten-perustamat-keskitysleirit-1941-44-osa-4/
Ja nythän Venäjän Karjalan Korkein Oikeus on kuulemma tuominnut Suomen
kansanmurhasta... koska Suomi itse kerjäsi haastamalla riitaa Venäjän
kanssa. Venäjä (ja Putin) oli valmis unohtamaan suomalaisten hirmuteot,
oltiin 1990-luvulla ja vielä tämä vuosituhannen alkupuolella hyvissä
väleissä, mutta sitten 2010-luvulla Suomi alkoi haastaa riitaa, ja nyt
2020-luvulla mentiin NATOon jne, Pekka Toveri jopa julisti Suomen olevan
sodassa Venäjän kanssa !! Joten tietysti Venäjä kaivoi esille suomalaisten
hirvittävät rikokset ja järjesti oikeudenkäynnin, jossa Suomi todettiin
syylliseksi.
--
--TJT--
--TJT--