Discussion:
Kriisiapua tarvitaan
(too old to reply)
Junnu Kangas
2012-06-19 19:08:15 UTC
Permalink
"Musiikkitalon paljon ylistetty sointi saa nyt armotonta kritiikkiä.

Akustiikkaa arvioidaan mm. höttöiseksi, mataksi ja soinnista puuttuu
loistoa, kirkkautta ja napakkuutta.

Arvostelijoina ovat musiikkikriitikko Jukka Isopuro ja
Aalto-yliopiston mediatekniikan laboratorion professori Tapio Lokki.
Molemmat miehet ovat perehtyneitä konserttimusiikin sekä
konserttisalien akustiikkaan.

Isopuro on kuunnellut Musiikkitalon konserttisalissa noin 70
konserttia ja hänelle on kuuntelukokemusta maailman parhaista
konserttisaleista.

– Pienillä musiikin voimakkuuksilla sali toimii paremmin ja on hyvin
erotteleva. Mutta lujempaa soitettaessa on sointivirta aika tumma eikä
isosta orkesterisoinnista tahdo erottaa mitään yksityiskohtia, Isopuro
arvioi.

Isopuro sanoo, että suurin ongelma on tietty loiston ja kirkkauden
puute.

– Kyllä musiikkitalon akustiikka on pettymys, kun siitä ei tullutkaan
täydellistä, mitä alussa luvattiin, Isopuro harmittelee."

http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2012/06/1568604/asiantuntija-musiikkitalon-akustiikka-pettymys

Yöunet menee ja masentaa tällaisen uutisen jälkeen. Kriisiapuna voisi
toimia povekas blondi. Tai punapää.
Keuvo Makkarainen
2012-06-19 19:48:34 UTC
Permalink
Post by Junnu Kangas

Kyllä! Nuo toimivat ihan mihin kriisiin tahansa. Varsinkin jos
kriisiapuna olisi punapäinen, povekas blondi.

No asiaan. Nuo tyypit eivät huomaisi eroa vaikka niille soitettaisiin
64kbps MP3-filuja jonkun kiinalaisen melaamiinista tehdyistä
pahvilaatikoista, verrattuna konserttisaliin.

Nää kritisointiäijät on vaan niin täynnä sitä konjakkia, sikarinsavua ja
itseään.
--
Keuvo Makkarainen
***@netti.fi
Keuvo Makkarainen
2012-06-19 19:55:01 UTC
Permalink
Post by Keuvo Makkarainen

Etsinkin, näin ystävällisenä herrasmiehenä sinulle pikaista kriisiapua
tuohon blondi tai punapää ongelmaan.

Loading Image...

Eiköhän tuosta ala hanskat hakkaamaan. Meinaan niillä käsillä voisit
koodata uuden käyttöjärjestelmän suoraan assykoodeilla, mitä nyt käytät
runkkaamiseen.
--
Keuvo Makkarainen
***@netti.fi
Anton
2012-06-19 20:28:06 UTC
Permalink
Post by Keuvo Makkarainen
http://images.4chan.org/s/src/1339639814696.jpg
Eiköhän tuosta ala hanskat hakkaamaan. Meinaan niillä käsillä voisit
koodata uuden käyttöjärjestelmän suoraan assykoodeilla, mitä nyt käytät
runkkaamiseen.
Että on luisevia luuskia! Kuin ausvitsistä repäistyjä! Panisitko eläviä
luurankoja? Ookkonää joku natsi vai?
--
Anton,
Der Panzerjäger Große Arsch
Martti Mäkelä
2012-06-20 03:36:42 UTC
Permalink
Post by Anton
Post by Keuvo Makkarainen
http://images.4chan.org/s/src/1339639814696.jpg
Eiköhän tuosta ala hanskat hakkaamaan. Meinaan niillä käsillä voisit
koodata uuden käyttöjärjestelmän suoraan assykoodeilla, mitä nyt käytät
runkkaamiseen.
Että on luisevia luuskia! Kuin ausvitsistä repäistyjä! Panisitko eläviä
luurankoja? Ookkonää joku natsi vai?
Oho, samaa mieltä Antonin kanssa. Ja vieläpä tärkeistä asioista.
Lisäksi noilla molemmilla on kovin pienet tissit.

Junnu Kangas
2012-06-19 20:30:06 UTC
Permalink
On Tue, 19 Jun 2012 22:55:01 +0300, Keuvo Makkarainen
Post by Keuvo Makkarainen
Post by Keuvo Makkarainen
Post by Junnu Kangas
"Musiikkitalon paljon ylistetty sointi saa nyt armotonta kritiikkiä.
Akustiikkaa arvioidaan mm. höttöiseksi, mataksi ja soinnista puuttuu
loistoa, kirkkautta ja napakkuutta.
Arvostelijoina ovat musiikkikriitikko Jukka Isopuro ja
Aalto-yliopiston mediatekniikan laboratorion professori Tapio Lokki.
Molemmat miehet ovat perehtyneitä konserttimusiikin sekä
konserttisalien akustiikkaan.
Isopuro on kuunnellut Musiikkitalon konserttisalissa noin 70
konserttia ja hänelle on kuuntelukokemusta maailman parhaista
konserttisaleista.
– Pienillä musiikin voimakkuuksilla sali toimii paremmin ja on hyvin
erotteleva. Mutta lujempaa soitettaessa on sointivirta aika tumma eikä
isosta orkesterisoinnista tahdo erottaa mitään yksityiskohtia, Isopuro
arvioi.
Isopuro sanoo, että suurin ongelma on tietty loiston ja kirkkauden
puute.
– Kyllä musiikkitalon akustiikka on pettymys, kun siitä ei tullutkaan
täydellistä, mitä alussa luvattiin, Isopuro harmittelee."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/2012/06/1568604/asiantuntija-musiikkitalon-akustiikka-pettymys
Yöunet menee ja masentaa tällaisen uutisen jälkeen. Kriisiapuna voisi
toimia povekas blondi. Tai punapää.
Kyllä! Nuo toimivat ihan mihin kriisiin tahansa. Varsinkin jos
kriisiapuna olisi punapäinen, povekas blondi.
No asiaan. Nuo tyypit eivät huomaisi eroa vaikka niille soitettaisiin
64kbps MP3-filuja jonkun kiinalaisen melaamiinista tehdyistä
pahvilaatikoista, verrattuna konserttisaliin.
Nää kritisointiäijät on vaan niin täynnä sitä konjakkia, sikarinsavua ja
itseään.
Etsinkin, näin ystävällisenä herrasmiehenä sinulle pikaista kriisiapua
tuohon blondi tai punapää ongelmaan.
http://images.4chan.org/s/src/1339639814696.jpg
Kiitos vaivannäöstäsi, mutta eivät jii- ja ämpegit auta vakavassa
kriiisssä, jollainen nyt on käsillä. Sitä paitsi tuosta punapäästä
korostuvat lähinnä kylkiluut, kun se vetää mahaansa sisään.
Post by Keuvo Makkarainen
Eiköhän tuosta ala hanskat hakkaamaan. Meinaan niillä käsillä voisit
koodata uuden käyttöjärjestelmän suoraan assykoodeilla, mitä nyt käytät
runkkaamiseen.
Keuvo Makkarainen
2012-06-19 21:18:11 UTC
Permalink
Post by Junnu Kangas
On Tue, 19 Jun 2012 22:55:01 +0300, Keuvo Makkarainen
Post by Keuvo Makkarainen
http://images.4chan.org/s/src/1339639814696.jpg
Kiitos vaivannäöstäsi, mutta eivät jii- ja ämpegit auta vakavassa
kriiisssä, jollainen nyt on käsillä. Sitä paitsi tuosta punapäästä
korostuvat lähinnä kylkiluut, kun se vetää mahaansa sisään.
Jätkä niinku kattoo vain kylkiluita kun ois piNppaakin kuvassa! Sulla on
nyt tosi nälkä ja kriisiapua saat vain jostain mestasta jossa
tarjoillaan rilliribsejä.

Tai ehkä sulle riittäisi vaan käteenveto ja mikrossa lämmitetyt
pakasteranskalaiset ja paljon ketsuppia.
--
Keuvo Makkarainen
***@netti.fi
Jouko Holopainen
2012-06-19 21:31:29 UTC
Permalink
Post by Keuvo Makkarainen
Eiköhän tuosta ala hanskat hakkaamaan. Meinaan niillä käsillä voisit
koodata uuden käyttöjärjestelmän suoraan assykoodeilla, mitä nyt käytät
runkkaamiseen.
C:llä ne nykyään. http://ertos.nicta.com.au/research/l4.verified/
--
@jhol

www.iki.fi/jhol
Heikki Heinonen
2012-06-19 20:11:06 UTC
Permalink
Post by Junnu Kangas
"Musiikkitalon paljon ylistetty sointi saa nyt armotonta kritiikkiä.
Akustiikkaa arvioidaan mm. höttöiseksi, mataksi ja soinnista puuttuu
loistoa, kirkkautta ja napakkuutta.
Arvostelijoina ovat musiikkikriitikko Jukka Isopuro ja
Aalto-yliopiston mediatekniikan laboratorion professori Tapio Lokki.
Molemmat miehet ovat perehtyneitä konserttimusiikin sekä
konserttisalien akustiikkaan.
Isopuro on kuunnellut Musiikkitalon konserttisalissa noin 70
konserttia ja hänelle on kuuntelukokemusta maailman parhaista
konserttisaleista.
– Pienillä musiikin voimakkuuksilla sali toimii paremmin ja on hyvin
erotteleva. Mutta lujempaa soitettaessa on sointivirta aika tumma eikä
isosta orkesterisoinnista tahdo erottaa mitään yksityiskohtia, Isopuro
arvioi.
Isopuro sanoo, että suurin ongelma on tietty loiston ja kirkkauden
puute.
– Kyllä musiikkitalon akustiikka on pettymys, kun siitä ei tullutkaan
täydellistä, mitä alussa luvattiin, Isopuro harmittelee."
Taas on kaadettu rahat kaivoon. Ei mitään uutta.
Junnu Kangas
2012-06-19 20:25:53 UTC
Permalink
On Tue, 19 Jun 2012 23:11:06 +0300, Heikki Heinonen
Post by Heikki Heinonen
Post by Junnu Kangas
"Musiikkitalon paljon ylistetty sointi saa nyt armotonta kritiikkiä.
Akustiikkaa arvioidaan mm. höttöiseksi, mataksi ja soinnista puuttuu
loistoa, kirkkautta ja napakkuutta.
Arvostelijoina ovat musiikkikriitikko Jukka Isopuro ja
Aalto-yliopiston mediatekniikan laboratorion professori Tapio Lokki.
Molemmat miehet ovat perehtyneitä konserttimusiikin sekä
konserttisalien akustiikkaan.
Isopuro on kuunnellut Musiikkitalon konserttisalissa noin 70
konserttia ja hänelle on kuuntelukokemusta maailman parhaista
konserttisaleista.
– Pienillä musiikin voimakkuuksilla sali toimii paremmin ja on hyvin
erotteleva. Mutta lujempaa soitettaessa on sointivirta aika tumma eikä
isosta orkesterisoinnista tahdo erottaa mitään yksityiskohtia, Isopuro
arvioi.
Isopuro sanoo, että suurin ongelma on tietty loiston ja kirkkauden
puute.
– Kyllä musiikkitalon akustiikka on pettymys, kun siitä ei tullutkaan
täydellistä, mitä alussa luvattiin, Isopuro harmittelee."
Taas on kaadettu rahat kaivoon. Ei mitään uutta.
Tarvitaan kriisiavun lisäksi siis myös uusi musiikkitalo. Johonkinhan
sitä rahaa on laitettava, kun Kukkenheimiakaan ei kerta rakennettu.

Ai niin, enpä ole vielä ehtinyt kehumaankaan, että viime viikolla
käytin yli kaksi tuntia kallisarvoista kaljanjuontiaikaa ja kävin
Ateneumissa katsomassa Helene Sche...<jonkun> maalaamia tauluja ja
muutamia muitakin tauluja.
Loading...